Joo o. Olin sitten rvp (reisivatsapeppu) tunnilla parhaan ystäväni kanssa klo 8 aamulla. Iloisin ja odottavaisin mielin astelimme kivannäköiseen peilisaliin. Vaan siinä se kaikki kiva sitten olikin. Tunti nimittäin koostui vaativista koreografioista, joita tehtiin lähes koko tunti, emmekä ystäväni kanssa päässeet ollenkaan mukaan koko tunnin aikana kuvioihin. Liikkeitä ei näytetty hitaasti tai kerrottu, ohjaaja vaan tempoi hirveää vauhtia ja huuteli erilaisten liikkeiden nimiä (joita emme tienneet tietenkään) ja ryki ympäri salia. Me ystäväni kanssa yritimme saada selvää edes yksinkertaisimmista liikkeistä, mutta jalat ja kädet solmussa yritimme lopulta vain liikkua edes vähän samaan suuntaan kuin muu porukka. Muu porukka oli selvästi käynyt kauan samalla tunnilla, he tunsivat koreografian ja osasivat sen ilman ohjaajaakin. Tunsimme olomme niin paskoiksi, kömpelöiksi, tyhmiksi läskeiksi takarivissä kun yritimme täysillä mutta emme onnistuneet missään ikinä. Lisäksi peilistä näytimme aivan kamalilta yrittäessämme pungertaa jotain sinne päin mihin koko sali liiti ja jumppas. Lopputulos; ei enää ikinä! Ei enää vittu ikinä! Se tunne mikä siellä tuli oli niin kamala, etten halua kokea sitä enää koskaan.

Pitääkö ihmiseltä tappaa liikunnan ilo?